TK2 olisi vihdoin ja viimein saavutettu!

Ja millaisen työn takana se olikaan...? Varsinkin kun kukaan ei tule kotiin antamaan tuota kirjainyhdistelmää, vaan sen vuoksi on ihan oikeasti lähdettävä kokeisiin. Ja voin kertoa, jos jännitän PK-kisoja, ni tietäisittepä mitä se on tuolla tokopuolella... Mie oon vaan lykännyt ja lykännyt tuohon kokeeseen menoa, kunnes Seija sai miut puhuttua yli. Ja sitten neidolla alkoi juoksut. Mutta koska päätös oli tehty, se pidettiin ja katsottiin seuraava koe jonne päästään. Niinpä lauantaina noustiin yhdessä Seija ja Polan kanssa autoon ja hurautettiin Varkauteen. Ja pidemmittä puheitta, tässä se nyt sitten olisi:

Jos ohjaaja muistaisi hengittää, muistaisi millä käskyllä käskeä koiraa ja silleen, voisihan se olla parempikin. Mutta tulos se on ja sillä selvä, ja pääsemme vihdoin ja viimein VOITTAJAAN!!! Jei! Koska täytyy sanoa että myöskin syy, miksi toi avoin on tuntunut niin kauhealta on noi supertylsät liikkeet joita en oo jaksanut koiralle jankata. Voittajan liikkeet on paljon mukavammat, joten ootan ihan innolla kun pääsen tällä viikolla täysillä niitä harjoittelemaan.

Tässä vielä kuvia juhlista:

 Toko on totista?

 Kyllä ne kisoissa osasi?

Miun rakas

Veit jalat altani....

Lieksan kisan jälkeen sanoi polvi työsopimuksensa irti. Turposi ja ei kestänyt esim. tavaroiden nostoa. Lääkäri epäili rasitusvammaa, ja laittoi kotiin buranareseptin kanssa. Ei auttanut muutama päivä lepoa, ja menin takasin lääkäriin. Pois pääsin vahvempien lääkkeiden kanssa. Ja sairasloma jatkui. Ei auttanut. Polvi oli edelleen turpeessa ja jatkuvan kivun sain seurakseni. Seuraavana oli ultra, jonka tulosta pelkäsin vaikka en sitä uskaltanut ääneen kertoa. No lääkäripä uskalsi, ja siellä näkyi hoffan rasvaa huomattavasti enemmän kuin mitä sitä pitäisi olla. Ja selvennyksenä: kyllä, se on harvinaista. Ja kyllä, 97 ja 98 kumpikin polveni on leikattu ko. asian vuoksi. Joten mieli oli aika maassa. Silloin jouduin odottamaan diagnoosia ja leikkausta yli puoli vuotta, ja pelkäsin joutuvani nytkin samaan rumbaan.

Ja samalla kaavalla se alkoikin. Menin ortopedin luo (älkää ikinä ottako sitä lääkäriä jolle saatte ensimmäisen vapaan ajan). Kävin hakemassa leikkauskertomukset keskussairaalalta jotta lääkärin olisi helpompi tutkia. No tätä lääkäriä ei sitten tutkiminen paljon kiinnostanut, ja kaiken lisäksi laittoi polveen kortisoonia jonka olin kieltänyt. Ai niin ja tyhjensi polven nesteestä ilman puudutusta. Kipu, tuo ihana ystäväni. Toivottavasti lääkäri oli tyytyväinen. Sain kuitenkin tapeltua lähetteen mangneettikuvaukseen, ja lähdin huoneesta minulle hyvin epätyypillisesti sanomatta sanaakaan.

Magneetti meni hyvin, ja sainkin tulokset muutamassa päivässä. Eikä ikinä näytä hyvältä kun on monta latinankielistä sanaa eikä niiden perässä ole sanoja normaali, tai kunnossa. Olin varannut tällä välin ajan Holopaisen Lasselle joka silloin muutama vuosi sitten leikkasi tuon käteni.

Lasse katsoi kuvat, luki paperit ja sanoi että tervetuloa leikkaukseen. Eli vikaahan sieltä löytyi. Hoffan rasvaa oli liikaa, mutta myöskin rusto oli vahingoittunut. Joten poistetaan rasva ja puhdistetaan ruston pinta. Kuulosti ihan suunnitelmalta?

Mutta koska kyseessä olen minä, ja minun tuuri ei se nyt ihan mennyt noin. Vielä ainakin yksi mutka odotti. Eli sain maksusitoumuksen muutamassa tunnissa ifi:stä, ja soitin heti leikkaussaliin. Hetki oli huono, joten lupasivat soittaa kohta. Soittoa ei kuulunut. Soitin takaisin. Lupasivat että tiistaina olisi leikkaus (tuolloin oli torstai). Soittaisivat tarkemmat hommat perjantaina. Eipä soittaneet. Trallalaa. Maanantai tuli, ja heti kahdeksalta soitin jotta mihin aikaan miun pitäs tiistaina olla paikalla? No muuten hyvä mutta ei tiistaina. Vasta torstaina. No parempi silloin kun ei millonkaan.

Torstaina kahdelta piti olla valmistautumassa. Ja vähän ennen kolmea mentiinkin jo leikkassaliin. Leikkaus onnistui kuulemma hyvin, ja pääsinkin jo reilun kolmen tunnin päästä kotiin.

Siitä ollaan nyt päivä kerrallaan menty eteenpäin ja tänään pääsin ekaa kertaa jo ihan pienelle lenkille neidon kanssa. Kyllä on ihanaa kun saa kävellä metsässä eikä vaan jurottaa sohvalla!!! Ja taisipa neitokin olla tästä omistajansa kanssa samaa mieltä, niin antaumuksella se juoksi metsässä!

Kardemummapulla

Tästä alkaa näköjään jalan hajoamisen myötä tulla leivontablogi :) Löysin tälläisen todella pullan makuisen ohjeen, joka siis tehdään leipävuokaan. Tein ekan leipävuokaan ja toisen setin muffinssivuokiin. Vuokiin tehtäessä kannattaa muistaa paistoaika, eli se on lyhempi kuin leipävuokaan tehtäessä.

3dl gluteenitonta jauhoseosta
1/2 dl rusinoita
2tl leivinjauhetta
1tl kardemummaa
1/2 tl suolaa
1 1/2 dl maitoa
1 kananmuna
75 g margariinia

Pinnalle raesokeria ja mantelilastuja

Sekoita kuivat aineet kulhossa. Itse sekoitin ihan nuolijalla koko taikinan, sillä taikinasta tulee aika löysä. Lisää kuiviin aineisiin maito, kananmuna ja jäähtynyt margariini hyvin nopeasti. Tarkoitus ei ole vaivata taikinaa niinkuin normipullataikinassa. Laita voideltuun vuokaan ja ripottele päälle raesokeri ja mantelilastut. Paista 225 20-25min. Muffinssivuokiin käytin aikaa 15 min. Nauti :)

Porkkanakakku

Ja tää on ihan superhyvää, nam!

4kpl munia
3dl sokeria
3dl gluteenittomia jauhoja
2tl ruokasoodaa
1,5tl leivinjauhetta
2tl kanelia
1tl vaniljasokeria
4kpl raastettua porkkanaa
1dl öljyä (tai sulaa voita/margariinia)

Päälle:
400g maustamatonta tuorejuustoa
1,5dl tomusokeria
1tl vaniljasokeria
appelsiinin mehu ja kuori

Munat ja sokeri vaahdotetaan. Sen jälkeen jauhot ja porkkanaraaste joukkoon. Laita jauhotettuun vuokaan, ja huomio miulla ainakin kohos niin paljon että laitoin kahteen vuokaan. Siis ihan täytekakkuvuokaan.

Täyte tehdään niin että laitetaan kaikki sekaisin ja lyötdään päälle. Ja eikun nauttimaan!

Ja tässä tuore"juusto" jota käytin jotta sain ohjeesta maidottoman.

Strömssö esittää: marjapiiras

Juu kyllä se on nyt todettu. Useampaan kertaan. Se joka sanoi et gluteenittomat tuotteet ei kohoa, valehteli. Nimittäin jos teen yhden porkkanakakun, laitan sen kahteen vuokaan. Jos teen täytekakun, sama homma. Ni miks mie en sit tehny sitä samaa marjapiirakan kanssa?!?

Eli laita taikina kahteen 28cm vuokaan. Ellet tykkää pestä uunia. Ja mie en tykkää.

Ohje olisi tässä:

3dl jauhoja (laitoin melkein 4)
2tl leivinjauhetta
1dl sokeria
1tl vaniljasokeria
150mg sulatettua margariinia
3 munaa

Päälle mitä pakkasesta löytyy. Ohje on saatu Minnalta, joka oli laittanu raparperia, nam!

Paista 200 asteessa 30-40minuuttia. Pese uunia kolme tuntia. Nauti piirakan mausta :)

Haastetta pukkaa

Shanti oli laittanut meille haasteen, ja onhan siihen vastattava :D

Jos sinulla ei olisi koiria tai koiraharrastusta, mitä tekisit vapaa-ajallasi?

Olen nyt ollut kaksi päivää ilman koiraa kotona koska hajotin jossain jalkani. Vastaus on siis selvä: Tulisin hulluksi.

Jos koirasi saisivat valita aina mitä teette, mitä se olisi?

Jos Lily saisi valita, olisin aina kotona. Aamu alkaisi puolen tunnin halittelulla, josta menisimme lenkille. Ei hihnalenkille, ja mielellään jonkun toisen koiran kanssa. Sitten saisi syödä niin paljon kuin haluaisi (eli paljon) ja sen jälkeen lähdettäisiin treenaamaan. Sitten saisi taas syödä ja kölliä sohvalla. Kasvattaja-Minna asuisi myös meidän kanssa. Illalla Jarno hellisi neitoa ja yön viettäisimme isossa sängyssä kaikki kolme jotta neito saisi nukkua kaikkien kanssa. Neidolla olisi myös oma peitto ja tyyny, mielellään vielä sellaiset joissa Jarno olisi jo nukkunut. Eli ei mitään suuria haaveita ;)

Mitä vannoit tekeväsi toisella tavalla uusimman koirasi kanssa mitä et kuitenkaan saanut tehtyä?

Tämäpä onkin kinkkinen kysymys, sillä en keksi mitään vastausta. Lily on niin erilainen koira että ei samat asiat juurikaan ole olleet mielessä.

Miksi pidät koirablogia?

Jotta kaikki ihanat ja mieleenpainuvat asiat jäisivät talteen. Ja että idiooteista raivostuttavista asioista voisi ottaa oppia. 

Jos koirasi voisivat kertoa sinulle yhden, tärkeän asian, mikä se voisi olla?

Lily on niin ilmeikäs koira että se kertoo kyllä jo nyt aika paljon asioita vaikka ei samaa kieltä puhutakkaan. Koira-ahdistukseen se voisi kyllä kertoa vastauksen, niin saisi sen puhuttua pois päiväjärjestyksestä.

Miten päädyit koiriesi kasvattajaan? Mikä sai sinut valitsemaan juuri hänet ja mitä kaikkea kasvattajassa arvostat erityisesti?

" En ikinä ota koiraa kasvattajalta jota en tunne". Kuuluisat viimeiset sanat. Lily päätti että se tulee meille vaikka en tuntenutkaan kasvattajaa. Wallun kohdalla pentueen syntymäajankohta ja se että kasvattaja itse harrasti vaikuttivat. Kasvattajassa arvostan rehellisyyttä ja sitä että katsomme yhdessä samaan suuntaan jalostusvalinnoissa. Täytyy sanoa että aika paljon on oppinut tästä asiasta kuuden vuoden aikana ja mielipiteetkin ovat muuttuneet asian suhteen. 

Saitko valita oman pentusi? Miksi valitsit sen? Jos kasvattaja valitsi sen sinulle, millä perusteella hän sen sinulle valitsi?

Lilyhän tuli kodinvaihtajana joten valinta oli helppo. Wallun sain itse valita kahdesta pennusta, ja valitsin sen joka puri minua nenään. Hieno valinta. 

Jos pentusi on aikoinaan pentutestattu, onko tulos yhä "kuvaava"? Entä sen pentuesisaruksista?

Lilyä ei ole pentutestattu, mutta Wallu on. En kuitenkaan ikinä saanut nähdä pentutestiä joten en tiedä mitä siinä tapahtui.

Mikä saa koirasi täysin sekaisin? Hyvällä tai pahalla.

Ihanat ihmiset, mm. Jarno, Minna ja Aija. Superhyvä ruoka tai treeni. Lily on aika helppo tässä suhteessa :D

Onko koirallasi noloja lempinimiä joita et kehtaisi huudella julkisesti?

Pallukka on sellainen lempinimi jota kyllä huutelen treenikentällä ja se aina hymyilyttää kanssatreenaajia. 

Ketä koiramaailmassa ihailet? Miksi ja jos saisit kysyä häneltä yhden kysymyksen, minkä tahansa, mitä kysyisit?

Ihailu on aika vahva sana. Yritin miettiä tähän vastausta mutta en millään keksinyt ketään. Arvostan kyllä useitakin ihmisiä, mutta suurta idolia miulla ei ole. 

Ja sitten siihen vaikeimpaan, eli uusien kysymysten keksimiseen.

1. Mieleenpainuvin koira, sellainen joka on aiheuttanut suuria tunteita. Ei tarvitse olla oma koira.

2. Koirasi lempilelu

3. Jos koira on mielestäsi pidättyväinen, millainen se silloin on?

4. Jos voisit muuttaa yhden asian koirassasi mikä se olisi?

5. Jos voisit muuttaa yhden asian itsessäni suhteessa koiraan mikä se olisi?

6. Unelmakoirasi. Millainen se olisi?

7. Mieleenpainuvin muisto koirista?

8. Mikä olisi unelmiesi täyttymys koiran kanssa?

9. Unelmapäiväsi koiran kanssa?

10. Jos koirasi saisi päättää lajin jota harrastaa mikä se olisi?

11. Mikä on mielestäsi tärkein asia kasvattajassa?

No tulipas noihin kysymyksiin paljon unelmia :D Että onnea vaan:

http://empathicas.wordpress.com/

http://miiminhauvat.blogspot.fi/

http://severuksenblogi.blogspot.fi/

http://riemuidiootteja.blogspot.fi/

http://patchcoatpalmyra.blogspot.fi/

http://cheltu.blogspot.fi/

http://sinnamadonna.blogspot.fi/
http://tienhaarassa.vuodatus.net/
http://temponaattori.blogspot.fi/

Kaksi blogia odottaa vielä sitä että saan sinne lisättyä haasteen :D

Ja tässä vielä säännöt:

• vastaa haastajan 11 kysymykseen
• keksi 11 uutta kysymystä
• haasta 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa
• kerro bloggaajille, että olet haastanut heidät

Se vaatii rakkautta, hulluutta, draivia...

Eli jälkikokeessa Lieksassa.

Koira on toipunut Kalle Kyykäärmeen puremasta niin hyvin, että viimeisenä ilmopäivänä uskalsin ilmoittaa koiran kisoihin. Ja kun vielä Merja ilmoitti tulevansa seuraksi, ilmoitin kummallekkin päivälle. Pitkään mietin kyllä asiaa koska viime syksynä ei tuo kaksipäiväinen kisa ollut neidolle mikään hieno juttu. Mutta aina pitää olla yllytyshullu? Ainut mikä hieman viime hetken paniikkia loi, oli neidon lihaskunto. Käytin sen fyssärillä Helillä, ja koira oli viikkoa ennen aivan jumissa. Helin ohjeiden mukainen hoito ja koira oli torstaina hieronnassa jo vallan hyvässä kunnossa. Kiitos Heli!!!

Perjantai-iltana ajeltiin Lieksaan, jossa mentiin suoraan kentälle kokeilemaan kisatunnelmaa. Treenit meni melko hyvin, ja jännitysmomentteja ei koettu. Olimme yötä Lieksan Kristillisellä opistolla, ja siis se oli aivan mahtava paikka. Luulimme olevamme kahdestaan koko isossa talossa, kunnes käytävällä tuli miehet vastaan. He olivat onneksi yläkerrassa eikä heistä sen jälkeen kuulunut tai näkynyt. Aamulla lenkillä oli aivan mahtava auringonnousu ja ensimmäistä kertaa tänä syksynä sai raapata auton ikkunat.

Aamupala maistui ja koska ennakko-odotukset eivät olleet kovin korkealla (Kisoihin oli ilmoittautunut 29 koirakkoa) ei jännittänyt yhtään. Kisapaikalla jopa hieman ihmettelin asiaa. Meidän vuoro oli viimeisessä kolmikossa, joten aika hyvin tiesi jo siinä vaiheessa että lähempänä 80 pistettä pitäisi tottiksen olla että olisi mahdollisuuksia metsään. Aloitettiin ensimmäisenä suorittamaan, ja ensimmäiset 50 askelta koira hillui ja pomppi. Trallalaa. Täyskäännöksen jälkeen neito älysi että jaa ollaan tekemässä töitä ja alkoi ottamaan kontaktia. Kaikki liikkeet tuli suoritettua oikein, hieman hidas maahanmeno, tuplakäskyjä ja huonoja sivulletuloja. Mälväämistä kapulalla. Eteenlähetys vinoon, mutta meni maahan ja pysyi siellä. Paikkamakuu katastrofi kiitos allekirjoittaneen joka KEHUI koiraa. Perkele. Mutta siis upea fiilis siltä, koira teki hyvällä fiiliksellä ja oli kuulolla todella hyvin koko suorituksen ajan. Tuomari kehui ohjaajan osaamista ja yhteistyötä, lopputulos 77 pistettä ja maastoon!

Esineruudussa mie jäädyin. En ymmärrä miten ja miksi, kuhan jäädyin. Ja koira oli päiväkävelyllä ekan minuutin, toisen minuutin aikana löysi kaikki esineet muttei tuonut yhtään, ja kolmannen minuutin aikana pling, ai niin ollaan tekemässä töitä ja lähti tuomaan esineitä. Aika loppui, 2 esinettä. Vitutti.

Jäljelle siitä suoraan, ja mie en ymmärrä miksi mie ryssin nää hommat?!? Liian vähäinen kisakokemus taitaa kostautua, ja lähetin koiran janalle roiskaisten. Siis neidolle pitää antaa aikaa rauhoittua ja katsoa todella tarkkaan mihin nenä näyttää. Ja mie vaan roiskaisen koiran menemään!?! 29 pistettä, ja Lilyn yksi huonompia janoja. Jäljellä hektinen olo, pitää keretä ja kaksi ekaa keppiä hei hei. Perkele miten voi olla vaikeeta hidastaa koiraa kisatilanteessa? No siitä lisää myöhemmin... Eli ei tulosta, ei huonostikkaan. Mutta tottikseen olin silti tyytyväinen.

Ja mitä sitten tehdään? Mennään tietenkin hinkkaamaan tottista kentälle? No tottakai! Pääsin puuttumaan aika vahvasti ja oikea-aikaisesti paikkamakuusta nousemiseen. Pääsin myös harjoittelemaan kisatilanteessa odottelua. Ja loppu menikin leikiksi. Eli todella hyvä treeni! Ja hieman väsy neito?

Sunnuntaiaamuna saatiin joutsenkevennys aamulenkillä. Ei muuten oo yhtään kiva kun aamuhämärässä näät koiran juoksevan edessä ja sen sivulta hyökkää joutsen järvestä. Aika vauhdilla tuli luokse. Koira, ei se joutsen. Edelleenkään ei jännitystä (24 koirakkoa), ja hieman lannistunut oli jopa olo kun saimme kisapaikalla huomata että treenikaverimme Maarit oli meidän parina. Ja Lilyllähän on ollut taipumusta totella myös treenikavereita, varsinkin jos ne antavat käskyn melko painokkaasti. Mutta nyt oli onneksi arpaonni suosinut sen verran että oltiin toisena parina suorittamassa. Ja koirakoiden määrä oli tippunut 17 joten paremmat mahdollisuudet olivat päästä metsään kun lauantaina. Mutta jotenkin koira oli rauhallisempi ja itsekkin oli jopa vaikeuksia päästä kisatunnelmaan, en ymmärrä kyllä miksi.

Ensimmäisenä paikkamakuulle. Tällä kertaa en tyrinyt, annoin aika painokkaan käskyn. Piilolle kääntyessä katsoin vielä että koira oli makuulla. Maarit alkoi suorittamaan ja jännitys alkoi kasvamaan koska Eepi oli sitä mieltä että tällä kentällä ei tehdä tottista ja Maarit joutui siirtymään noihin painokkaisiin käskyihin. Tuomari alkaa kirjoittamaan meisän paperiin jotain ja miulta meinaa levitä pää. Eepi tulee piilolle miun seuraksi. Ja sit miun sydän hakkaa jo tuhatta ja sataa. Vaikka mie tiiän et eihän sille enää tossa vaiheessa mitään voi? Ja sitten oli pakko kasata itsensä, ja aloin tuijottamaan maahan ja rauhotuin. Yhtäkkiä huomasin että Maarit on jo A-esteellä ja sydän pamppaillen lähdin koiraa päin. Uskomatonta mutta totta, neito oli tasan siinä paikalla missä pitikin! Ei ollut edes piipannut. Ja nousi ekasta käskystä sivulle. Mie repesin, ja tanssin pienen voitontanssin. Päässä soi Cheek. Tulin voittamaan, ja voitettiin!

Kunnes muistin että tässähän ois se muu osio vielä suorittamatta. Kasasin itseni, ja alettiin tekemään hommia. Seuraaminen oli todella tiivistä. Teki istumiset yms. todella mallikkaasti. Jäävät onnistuivat aivan kuin treeneissä, ja koiran fiilis oli aivan huipussaan. Noudoilla todella mallikasta touhua, ei juurikaan mälväämistä. Hyppy oli todella hyvä, edelleen kiitos Helille tästä. Osaa se hypätä, mut jos jumittaa ni on se jännä ettei hyppää? Eteenlähetys hieman vino ja hieman hidas maahanmeno. Mutta pysyi maassa ja ekalla ylös. Tähän kohtaan hillitön voitontanssi. Tuomari nauroi että on se hienoa että et oo vielä edes kuullut pisteitä ja jo juhlit. Neito oli aivan liekeissä koko ajan, vaikka takana oli jo rankka edellinen päivä! Ja sitten kuuntelin kuinka tuomari ylisti meidät maasta taivaisiin, jopa niin että pieni puna nousi kasvoille. Ai niin ja se myskyhän alkoi kun mentiin noudoille, eli alkoi tuulemaan niin että tukka meinas lähteä päästä ja räntääkin löytyi sateen seasta. Ja silti neito toimi! Lopputulema oli 88 pistettä, meidän parhaat ikinä koskaan saadut pisteet ja voitontanssi jatkui. Mie olin aivan pää pilvissä!

Jälki numero 1 tuli nostettua, ja olosuhteet olivat todella vaativat. Tuuli edelleen todella navakasti, ja räntää satoi edelleen. Nyt muistin janalla rauhoittaa koiran, 39 pistettä. Älkää kysykö mistä tuo yksi piste lähti, en tiedä. Viimeisellä suoralla 3 keppiä ja vaikka neito kuinka etsi, ei se löytänyt enää jälkeä. Ja miekin kadotin suunnan ja lähdin väärään suuntaan autolla. ELi yliajalle mentiin. Yksi keppi löytyi vielä auton renkaan vierestä, neito sen vielä siitä bongasi. Eli 4 keppiä mutta ei tulosta. Mutta vaikka ei tullutkaan tulosta, oli tuo ehdottomasti meidän paras päivä tähän asti. Pieni pallukka ylitti itsensä täysin, teki töitä aivan sata lasissa ja miekin osasin olla ihmisiksi. Ai niin ja vaikka vittutti hulluna tuo jäljen hävitys, menimme suoraan esineruutuun ja sieltä neito tempasi kolme esinettä 1:15 ajalla. Että silleen.

Mie vaan niin rakastan tuota elukkaa! Nyt hiomme tottista vieläkin paremmaksi, omaa mielentilaa rauhallisemmaksi ja jälkityöskentelystä kerron myöhemmin kuviot ja suunnitelmat. Me ollaan parhaita! Ei tän parempaan mielentilaan olis voinut kisakautta lopettaa? Kiitos Merja yöseurasta ja tsemppausavusta!