"Lysti ja Tuittu"

"Lysti ja Tuittu"

torstai 27. marraskuuta 2008

Nyt on koira kuvattu//muoks...

No niin, eli nyt on viralliset lonkka- ja kyynärkuvat Wallusta tehty, ja samalla läpivalaistiin koko koira. Ja hyvä niin, sillä sieltä löytyi myös vastaus meidän ärinäongelmaan.

Elikkäs Aija oli apulaisena, kun mentiin Kivuttomalle. Lonkka ja kyynärkuvat lähtivät hyvinä, samoin selkä, polvet ja varsinkin häntä olivat oikein hyvän näköiset. Samalla näkyi kuvissa, että koira oli sitten joskus satuttanut jalkansa pahasti. Siellä näkyi kalkkeumaa, eli paha revähdys on jalassa ollut. Ja koska koiraa on sattunut kun ihminen sitä on taputtanut, on se ärähtänyt. Ja saanut ihmisen lopettamaan sen, mitä on ollut tekemässä. Aussiellehan näitä toistoja ei varmaankaan montaa ole tarvinnut, kun koira on päätellyt että ärähdän aina ensimmäiseksi, niin ei ainakaan satu. Pelataan varman päälle.

Joten nyt ei muuta kun opettamaan että se ei satukkaan, ja ehkäpä joku kaunis päivä koira oppii sen :D Joten sitä päivää odotellessa :D

Nyt vaan odotan myös sitten Kennelliiton lausuntoa, koska Martina ei ollut varma, voiko tuo kalkkeuma vaikuttaa tulokseen. Toivotaan että ei vaikuta. Nyt menen koiran viereen nuokkumaan, on ollut pitkä päivä!

Ja sitten varasin nyt ajan fysioterapeutille, eli Heli Kapanen-Lappalaiselle, ja mennään sinne 9.12 katsomaan mikä on tilanne :D

Ei kommentteja: